You are currently viewing Kymmenvuotisjuhlat Suvilahden Kattilahallissa

PolarPro vietti 10-vuotisjuhliaan asiakkaiden ja yhteistyökumppaneiden kanssa Suvilahden Kattilahallissa. Noin 200 vierasta nautti Fabrik Helsingin toteuttamasta neljän ruokalajin illallisesta sekä Mikko Kuustosen ja bändin esityksestä. Juhlapuheessaan toimitusjohtaja Kari Lietsalmi muisteli hänen ja toisen perustajan Patrik Alenin kokemia alkuaikojen vaikeuksia sillä vuonna 2008 käsillä oli suuri maailmanlaajuinen talouskriisi ja pankki- ja rahoitusalan myllerrys sotki pahasti Suomenkin liike-elämää. Ennakkokaavailut ja muutama sovittu asiakkuus eivät startanneetkaan ja firma oli suurissa vaikeuksissa.

Marianne ja Kari Lietsalmi sekä Patrik ja Sanna Alen
Asiakkuuksia kuitenkin syntyi ja alusta asti mukana ovat olleet mm. Makner Oy, Kuljetus Fremling, Van & Poika ja  Rudus. PolarPro on sittemmin kasvanut ja tällä hetkellä noin 400 polarprolaista palvelee 130 asiakasta kuljetusalan, logistiikan, rakentamisen ja teollisuuden toimialoilla. Vuoden 2018 liikevaihto tulee olemaan noin 14 Meur. Juhlissa palkittiin myös muutamia pitkäaikaisia työntekijöitä. Tapahtuman tuotannosta vastasi Luovat Palvelut.
Kattilahallissa oli upeat puitteet
PolarPron toimiston väki valmiina juhliin
Illan juontajana toimi Ville Klinga
Neljän ruokalajin illallinen alkamassa
Pääruokana oli poroa
Työntekijöitä palkittiin
Ruoka sai hyväksynnän!
Illan pääesiintyjä Mikko Kuustonen bändeineen
Juhlissa riitti iloa ja naurua
Cowgirls & Princesses